
Mainiota torstaita kaikille! Ajattelin piipahtaa näyttämässä, minkälaisia käsitöitä olen tällä viikolla puuhaillut gradun kirjoittamisen ja muun opiskelun vastapainoksi.Olen aiemminkin yrittänyt tehdä puuhelmistä rintarossia, mutta jotenkin viritelmät ovat aina jääneet keskeneräisiksi. Tämän Strömsöstä poimitun askarteluohjeen nähtyäni inspiroiduin uudestaan. Saman tien syntyi sormuskin. Aika iloisia väriläiskiä molemmat.
Lisäksi puikoilla valmistuu uusi huivi, ohje on jälleen peräisin täältä. Tarkoitus on ehtiä neuloa se syntymäpäivälahjaksi äidille. Eksyin myös tähän ihastuttavaan käsityöblogiin, jonka ansiosta heräsi taas into kokeilla vähän isompia neuleprojekteja, vaikka toistaiseksi melkein kaikki villatakkiyritykseni ovat jääneet keskeneräisiksi.
Nyt mitä pikimmiten takaisin gradun pariin!
Tosi näpsäkät nuo helmikorut. Tuollaisen mäkin voisin tehdä uuden takkini kaulukseen! Kiitos vinkistä :)
VastaaPoistaOi,hienoja koruja ja etenkin tuo huivi,näyttää maailman pehmoisimmalta! Pitääkin vähän tutusta molempiin blogeihin,jos vaikka innostuisin itsekin kutomaan jotain haastavampaa joskus:)
VastaaPoistaMinä olen kanssa tehnyt joskus tuollaisen samanlaisen korun. Pitääkin kaivaa se käyttöön!
VastaaPoistaMahtavia koruja olet tehnyt! Itsekin katselin tuota ohjetta tässä joku päivä, mutta en vielä päässyt katsomista pitemmälle. Helmiä ja muita tarvikkeita pitäisi hankkia ensin.
VastaaPoistaGradun tekemisesi kuulostaa mukavalta. Minulla se urakka pääsee alkuunsa vasta ensi jouluna, mutta kerään nyt jo intoa lukemalla muiden gradu-urakoista. :)
Onpa tosi ihanat korut!!!^^ Etenkin tuo rintarossi<3 Kyllä kelpais tännekin:]
VastaaPoistaHei kiitos kaikille mukavista kommenteista! Olen taas kiireen keskellä ollut ihan laiska vastaamaan näihin. Mutta kaikki muutkin vaan helmikoruja askartelemaan :)
VastaaPoistaMahtava koru! Mistä saa tuollaisen kasan erivärisiä puuhelmiä? Pitääkö jokainen väri tilata erikseen?
VastaaPoistaAnonyymi: Puuhelmet on hankittu helsinkiläisestä askarteluliikkeestä Yrjönkadulta. Sieltä löytyy kaikenlaisia helmiä, koska kauppa on erikoistunut koruaskartelutarvikkeisiin. Mutta tosiaan olen ostanut jokaista väriä helmiä yhden pienen pussillisen, niille löytynee käyttöä jatkossakin. Ja ovat ne ihan kauniita noin kulhossa esillä myös :)
VastaaPoista