
Löysin viime sunnuntaina Valtteri-kirppikseltä kasan ihastuttavia vanhoja pääsiäiskortteja. Tai en tiedä kuinka vanhoja ne ovat, mutta kuvituksissa on ainakin hauskuuttavaa vanhan ajan henkeä. Kortit ovat käyttämättömiä, mutta tänä vuonna en vielä lähettänyt yhtään posteljoonin matkaan. Ehkä jonain tulevana vuonna lähetän korteilla pääsiästervehdykset. Mutta ihan nättejä ne ovat omaakin pääsiäistä koristamassa.
Perheessäni ei ole koskaan erityisesti juhlistettu pääsiäistä, ja omassa kodissani tämä perinne jatkuu. Tosin erittäin maltillisessa määrässä pääsiäiskoristeet ovat ihan nättejä, osa jopa herkullisen kitsch-henkisiä. Niin ja vihreän pääsiäisruohon kasvattaminen vetoaa kyllä minuun, tänä vuonna kyseessä on pääsiäisohra, jota kasvaa nyt muun muassa pienistä leivosvuoista.
Tuntuu että kovin monet ovat matkustaneet viettämään pääsiäistä jonnekin muualle, mutta meillä pysytään kotona ja katsotaan ainakin paljon elokuvia ja syödään jotakin hyvää. Eikä gradunkaan tekeminen saa ihan unohtua pääsiäisen aikana.
Vaikka en vietäkään pääsiäistä kristilliseen tapaan, niin tämänvuotinen Via Crusis -näytelmä kuulostaa aika kiinnostavalta. Japanilainen naisnäyttelijä Jeesuksen rooliin on minusta oiva valinta.
0 sanottua:
Lähetä kommentti